Toipuminen

Toipumis ohjelma miten se toimii ja miksi?
Edellisessä blogissa kerroin mitä elämä oli. Koska elämä ei enään ole niin synkkää,voisin hieman kertoa miten toipuminen on kohdallani mennyt.
Itse olen käynyt itsehoito ryhmissä NA,GA
Täällä laitoksessa ollessani olen ymmärtänyt mitä tarkoittaa rehellisyys. Vertaistuki on se mitä me toipuvat tarvitaan.
Monta vuotta käyneenä NA:ssa ihailin ihmisiä, kuinka toiset on ollut monta vuotta jo puhtaana. Joudun palauttamaan itseni samalle viivalle muiden kanssa. Kaikki on kuitenkin lähtenyt samalta viivalta.

Semmoinen asia mistä en myöskään tiennyt on tunnelukot.

Niin paljon tietoa ja todella taitavia työntekijöitä. Mutta toipuminen vaatii oman motivaation. Vankkaa tahtoa toipumiseen. Kun oma pää on kaaoksessa on tekstikin kaaosta. Olen muutamana päivänä koittanut miettiä retkahduksia. Ja kuinka se oli jotenkin maailmanloppu.

Tiedostan tässä vaiheessa paljon puutetta miten ja millaisia työkaluja ja tietoa tarvitaan. Mitä kaikkea päässä tapahtuu ennen retkahdusta.

12-askelta ovat osana toipumisohjelmaa. Oon ite nyt miettinyt että aloitan kirjoittaa askeleita. Niin alkaa asiat aukeamaan. Toipuminen ei ole millään tavalla helppoa. Joten loppuun vielä tyynäri

Perhe elämä ja riippuvuus

Elämme vaikeita ja raskaita aikoja.  Miten muutenkaan sitä nyt voisi kuvata.
Olen elänyt riippuvuus perheessä, ja sen jälkee sijoitettuna. Mikä on ollut hyvä tilanne.  Ja se kaikki kiusaaminen yms..
Lapsen syntymän jälkee elämä tuntui vain selviytymis taistelulta.  Rahan arvo katosi täysin.  Pikavipit kuului arkeen. Osa maksut kuului arkeen.  Rahaa sai kun tarvi.  Selviydyin kierteestä muutaman kerran.  Kunnes kierre alkoi uudestaan, pahemmin.  Ja päättyi luottohäiriöihin.
2016 tapahtui jotain mikä muutti elämän vielä enemmän taisteluksi.  Veikkauksen sivusto rupesi olemaan arkipäivää. Puhelin kädessä koko ajan.  Aina vaan enemmän ja enemmän.  Häätöjä, muuttoja,  uusia tilanteita.  Tietämätön nainen.  Mitä tapahtuu ja miksi?  Pikavipit ja velkaa toisen nimiin.  Valehtelun ja pelon kierre valmiina.  Tuttu ja turvallinen kaaos.  Arkipäivää.
Lapsi hoitoon ja äiti pelaamaan.  Lisää pikavippiä. Tätä jatkui kauan.  Olin ihan romuna.  Miksi minä?  Mitä teen?
Itsemurha-ajatuksia. En nukkunut, tuskin edes söin.  Vahvaa rankaisemista itseään kohtaan. Miljoonat maksusitoumukset ruokaan. Pää vaan syötti ajatuksia pelaamisesta. Aina vaan uudestaan.  Samat virheet,  uusien lopputulosten toivossa.   Kunnes tipuin niin alas: lastensuojelun asiakkuus oli jo valmiiksi.  Menin paikan päälle ja sanoin etten enää jaksa.  Selvitettiin mitä tehtävissä. Pääsin avokuntoutukseen: ahaa olen addikti.  Ja mitä helvetti teen?  Sain apuja, työkaluja.  Mutta tärkein puuttui: rehellisyys. Ja hoitojakson jälkeen pelasin taas.  Pahemmin.  Ja salasin.  Kunnes otin sossuun uudestaan yhteyttä.  Samaan avokuntoutukseen. Tiesin mitä pitää tehdä.  Puhua totta.  Kunnes hoitojakson aikana retkahdin.  Salasin.  En jäänyt kiinni.  Ja jakson lopussa ennen läksiäisiä tuli poliisit: pakkopidätys.  En ollut kenellekkää kertonut mihin sotkuun olin itseni tunkenut.  Enhän tiennyt itsekkään.
Sukulaiset romuna, lapsen isä ja mummi romuna.  Ja minä siinä samalla.  Enkä tiennyt parempaa pakokeinoa kun nuo rakkaat ystävät: pelikoneet.  Pelasin asema ravintolassa. Henkilökunta alkoi tulla tutuksi.  Samalla hyötysuhde.  Join kahvia ilmaiseksi.  Söin ilmaiseksi. Ja sain jopa rahaa pelaamiseen.  Lapsen isältä viedyt rahat on pelattu alas.  Hyvin harvoin edes voitin.  Eikai kukaan tavallinen tallaaja enää jatkaisi hävittyään.  Minä jatkoin.  En tiennyt mitä tehdä.  Olin jo antanut addiktiolleni vallan. Pelasin kaikki tuet heti alas,  vuokra velkaa kertyi.  Oltuani nykyisessä kämpässäni melkein häätö uhan alla,  soitin taas sossuun.  Tiesin millä pelastaa tilanteen.  Välitystili.  Vuokra pelastui sillä.  Oltuani lapseni kanssa Veikkauksen tukemalla hyvinvointilomalla kaukana kaikesta.  Pelasin taas. Sillä olihan sielläkin oltava pelikone. Lomalta takaisin tyhjin taskuin.  Soitin sossuun koska vuokra maksamatta.  Jolloin ainut vaihtoehto on lähteä laitoskuntoutukseen, tai lapsi huostaan.  Tästä sitten päihdetyöntekijälle hakemusta.  Ja tilannetta yritin ottaa omiin käsiini muutaman kuukauden.  Epäonnistuin.  Kokeilin työtä. Muita ihmisiä. Urheilua. Kaikkea millä olisin päässyt pakoon.  Mutta addiktio seuraa ihan joka paikkaan.  Onhan se sentään päässäni.  Kehossani.  Ajatuksissani.  Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni,olen tyytyväinen tästä.  3kk laitoskuntoutuksessa puhtaana ja pelaamatta.  Päivä kerrallaan eteenpäin.  Kyllä tosin addiktio nostaa päätään eikä toipumisen tie ole helpoimmasta päästä.  Vaan kaikki paska pöydälle ja rakentamaan uutta perustaa elämälle.  Kaiken tämän jälkeen lapsi kulkee mukanani.  Sukulaiset tukenani.  Kiitollinen tästä uudesta paremmasta elämästästä.  Toipuminen jatkuu joka pöivä lopun elämääni. Paljon edessä.  Paljon takana.

Maailman pienin ihme

Lapsi. Vauva. Toukka. Mitä näitä nyt on?
Joka tapauksessa minun ihmeeni syntyi 19.05, etten edes tajunnut synnytyksen olevan käynnissä.  Pahoja kipuja ei ollut missään vaiheessa. Joten well done ja kotisynnytys.
Toukka syntyi 03 suunnilleen. Ja ambulanssin kyydissä sairaalaan. Siellä sitten kolme päivää opeteltiin kaikki asiat. Miten tuollaista edes hoidetaan?  Mutta hyvin se meni. Nyt ollaan oltu jo suunnilleen viikon verran kotona.  Olo on niin hyvä kun pienen vauvan kanssa voi olla. Yöllä herätään muutaman kerran syömään. Ollaan ulkonakin jo käyty, ja vähän pidemmällekin.
Tampereelle mentiin miehen siskon lakkiaisiin, missä oli ilmeisesti niin tylsää että nukuttiin koko ajan. Loppua kohden piti herättää syömään. Eihän siitä oikee mitään tullut, mutta kotiin asti selvittiin. Ilman suru kiukkua.

Kaikki on mennyt vallan hyvin. Vielä.

41+0 ei enään pitkään.

41+0 ja vieläkin mennään . Odottavan aika on pitkä ~ niinhän sitä sanotaan. En halunnut uskoo siihen . Uskoin että synnytän etuajassa , ja en joudu odottamaan niin pitkään , mutta ei . Vieläkin on tuo maha tuossa tietokoneen tiellä.
Puolen välin jälkeen on tapahtunut kaikkea. Koulu saatu keskeytykseen . Josta jäi vuosi käymättä. Joten toivottavasti saisin jo kohta ammatin. Vuoden oon nyt keskeytyksellä , mutta katotaan kuinka pian sitä sitten jaksaa palata.
Viimeinen työssäoppiminen oli koulun ravintolassa, tuttuja opettajia , mutta ryhmäläiset. EI mitään kehuttavaa. Motivaatio puuttui ja osa tuli miten milloinkin , mutta sain kiitettävän ja se riittää.
Äippäloma meni hujauksessa , oikeestaan en tehnyt pahemmin mitään. Olin kotona : siivosin , siivosin ja siivosin. Kotona oleminen yksin oli tylsää. Kaverit koulussa , mies töissä. Kävin kyllä joskus keskustassa. . Kirpputorejakin on kierretty muutamaan kertaan kun tuossa lähellä on niitä muutama. Nyt ei enään jalat tahdo kantaa. Mihkään en mee jos ei oo pakko. Kotona tulee kuitenkin pyörittyä ja mentyä koko ajan.
Raskaus on sujunut kaikin puolin hyvin . Mitä nyt väsyttää ja tulee nukuttua paljon , mutta mitäs pienistä. Lepo on tässä vaiheessa vielä tärkeetä.

LA oli 9.5. eli viikko sitten. Eikä vieläkään mitään. Kävin jo kerran polilla , luulin vesien menneen mutta ei ollut sitä. Oispa ollut. Tää maha alkaa painaa niin paljon että kävelen kun pingviini + hitaammin kun yksikään vanhus. Toivon viikonlopulle menoa synnytykseen. Ei kyllä näytä siltä.

Maanantaina on sitten neuvola , TAAS jos koht ei ala mitään tapahtuu niin yliaikaiskontrolli , ja sitten käynnistys , kun se katsotaan tarpeelliseksi. ELI NYT HETI KOSKA EN JAKSA ENÄÄN.
Oon käynyt Helistimessä , missä on ihania äitejä ja vauvoja. Oon ollu siellä nyt muutaman kerran enkä aijo lopettaa. Eli käyn minkä jaksan.
Mummohössötys voi sitä määrää. Onhan se ihanaa, mutta ehkä raskastakin. Mutta arvostan. Kaikki apu tulee tarpeeseen , en osaa kuvitella mitä vauva tuo tullessaan , taikka edes miten tuollaista pientä hoidetaan.

voisin kirjottaa vielä vaikka mitä ja hehkuttaa kuinka oikeestaan en vaihtais päivääkään. Tää on ollut ihanaa aikaa.

Sairaalakassi on valmiina. Vauvan tavarat paikallaan , vaunut odottamassa. MUTTA MISSÄ VIIPYY ITSE SANKARI?

Puoliväli kohti uutta elämää.

Niin siis tätä ihanaa elämänmuutosta . Nyt on jäänyt kyllä kaikki liiallinen riehuminen pois. Ja ruokavaliota pitäis yrittää tarkkailla , tai niinhän ne kaikki väittää.

Vauva tulee (: 2viikon päästä on rakenneultra ni näkee että pikkusella on varmasti kaikki hyvin.

Kyl on sen mukainen olokin että jokuhan siellä sisällä on. Vielä ei pahemmin oo mitään liikkeitä tuntunu ni haluun äkkii sinne ultraaan. Nyt on just sellain hirvee pesänrakennusvietti ja shoppailufiilis , oon muutaman kerran käyny vaan kattelemassa kaikkia pieniä vaatteit. VOI EI NIIN IHANIA (: Mutta joulun jälkeen kyllä alennusmyynteihin. En pysty enään olla ostamatta ja ihailematta.

Onneks mulla on mies mukana  joka on kyllä kans ihan luultavasti yhtä peloissaan kun minä.
Mutta niikun sanotaan odottavan aika on pitkä. Koska 20 viikkoo vielä jäljellä.

Nimiä en oo vielä pahemmin miettinyt.  Mutta kaikkee muuta kyllä. Oon lukenut ja tutkinut kaikenlaista raskauteen liittyen ja miten tästä eteenpäin.

Oltiin tossa kuuntelemassa sydän ääniä ja ne oli kyllä nii hauskoja ;D että rupes iha itteenikin naurattaa ;D Viime vaaka kerran jälkeen olin vaan laihtunut ;D vaikka en kyllä oo paljoo edes liikkunut , tai nyt varsinkin kun on ollut pimeetä oon laiskotellut , mutta taidan kyllä pinkoa kohta jo kovaa tonne lenkkipolulle.


Tollain pallomaha nytte

Haluisin niin mennä laskettelee ja ratsastaa , mutta kumpikin on riskialtista urheilua. Mutta kyllä tää on vaan ihanaa kaikkineen kiukkukohtauksineen ja mahakipuineen.